sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Wilton Method Instructor -kurssi 8.-12.11.2011

Olen odottanut varmaan kolmisen vuotta, että Confetin henkilökunnalla olisi mahdollisuus päästä opiskelemaan Wiltonin opettajiksi. Euroopassa kursseja ei ole pidetty pitkään aikaan eikä mahdollisuuksia lähteä opiskelemaan Aasiaan, Amerikkaan tms. ole ollut. Nyt vihdoin Wilton järjesti kurssin Hollannissa Haarlem-kaupungissa kun Wilton päätti uudistaa kurssinsa.

Saimme Wiltonilta kutsun kurssille ja jopa neljä Confettilaista sai kunnian osallistua.

Haarlem on ihana kaupunki aivan Amsterdamin kyljessä ja täynnä toinen toistaan houkuttelevampia kauppoja kuten tämä juusto- ja viinikauppa

ja useita suklaapuoteja, joissa oli herkullisia marsipaanikoristeita.

Kurssipäivät alkoivat aina klo 9 ja päättyivät noin 17.30, joten päivät olivat todella pitkiä ja täynnä mm. uutta tietoa tuotteiden käytön osalta.

Meillä jokaisella oli omat paikkamme, saimme kurssimateriaalin sekä pa-aljon Wiltonin tuotteita. Paniikki iskikin millä saamme kaikki tavarat Suomeen mutta onneksi päämiehemme lupasi lähettää isot pahvilaatikolliset tuotteita meille seuraavan tilauksen yhteydessä. Wiuuh...muuten olisi pitänyt ostaa lisää matkalaukkuja :).

Wiltonin opettajat Rosa, Cora ja Franzes olivat ihan huippuja! He auttoivat, opastivat ja kertoivat paljon vinkkejä & ideoita. Tässä Rosa valmistelee kurssiviikon aloitusta.

Kurssin aikana meillä oli vain muutama pieni tauko sekä tunnin lounas. Hotellin lounaalla nautimme keittoja, sandwichejä, salaatteja sekä hedelmäsalaattia.

Kurssilla kävimme läpi koko Wiltonin uudistetun kurssirungon, kolme erilaista kokonaisuutta.

Ja voi hyvänen aika, että me opimme pa-aljon uusia juttuja! Mm. näitä ruusunnuppuja oli ihana pursotella!


Tässä pieni sneak peak yhden tulevan kurssin kirjasta! Jokainen Wiltonin kurssin oppilas saa siis aina kirjan kurssista, jossa opastetaan tuotteiden käyttöön jne. Aika mieletöntä vai mitä?

Kaikki ihanuus loppuu aikanaan ja myös meidän kurssimatka. Perjantaina meillä oli valmistujaisilta hotellin Whisky Baarissa, joka oli varattu meille.

Me kaikki valmistuimme WMI:ksi erinomaisin arvosanoin ja saimme ihanat essut, pinssit jne. Aika ihana fiilis oli kyllä pitkän ja rankan viikon jälkeen!

Tässä vielä koko Confetin poppoo sekä ihanat Wiltonin opettajat! Olen todella ylpeä "tytöistäni" ja siitä, että Confetti saa aloittaa Wiltonin uudet, kansainväliset kurssit Suomessa 2011!


Viimeisinä iltana herkuteltiin vielä meidän hotellihuoneessa skumpalla ja mansikoilla.
Tästä on hyvä jatkaa. Wiltonin uudistetut kurssit alkavat Suomessa meidän johdolla 2011. Tiedotamme tästä lisää loppuvuodesta!

2 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän upea opintomatka teillä onkin ollut! :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut teille kaikille, me jäämme innolla odottamaan kurssien alkua ;)

    VastaaPoista