Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konvehdit ja makeiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konvehdit ja makeiset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. joulukuuta 2014

Itsetehty wienernougat


Itsetehty wienernougat

200g nougat´ta 
100g maitosuklaata
50g tummaa suklaata
100g paahdettuja mantelilastuja

Paahda mantelilastutu kuivalla ja kuumalla paistinpannulla. Anna jäähtyä.
Sulata suklaa ja nougat vesihauteessa. Sekoita mukaan mantelilastut.
Levitä massa parin sentin (2cm) paksuiseksi levyksi leivinpaperoituun vuokaan.
Laita jääkaappiin kovettumaan vähintään kolmeksi tunniksi.
Leikkaa levy paloiksi ja nauti tai anna lahjaksi.

Vinkki! Voit pakata itsetehdyt herkut kauniisiin rasioihin
Ne säilyvät jääkaapissa viikon verran.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Itsetehty piparisuklaa


Meillä kotona yksi joulun suosikkisuklaista on Fazerin piparisuklaa. Se vaan on melko kallista herkkua, joten lähdinpä kokeilemaan onnistuisiko sen tekeminen itse. Noh, melko yksinkertaistahan se oli : maitosuklaa + piparimuru!

Piparisuklaa-ukot noin 10kpl

1 levy maitosuklaata a 200g
12-15 ohutta piparia muruiksi

Sulata suklaa mikrossa ja sekoita joukkoon piparimuru. Kaada seos piparipoika-silikonivuokaan ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Suklaapojat irtoavat silikonivuoasta helposti ja ovat valmiitä syötäviksi -NAM!

torstai 19. joulukuuta 2013

Minttuiset vaahtokarkit


Joulupöytään voi tehdä perinteisten piparien ja konvehtien kaveriksi tarjolle mintunmakuista vaahtokarkkia, nam!

Mintunmakuinen vaahtokarkki
170g sokeria
150g vaaleaa siirappia
50g vettä
n.5g minttu aromia
24g liivatetta
40g vettä
n.5g minttu aromia
no-taste punaista pastaväriä
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Valitse haluamasi vuoka, johon vaahtokarkkimassan kaadat. Vuoraa vuoka tasaisesti leivonpaperilla ja öljyä se vielä vuokasprayllä.
Mittaa kulhoon 50g mehua sekä pehmenneet ja puristetut liivatelehdet.
Mittaa kattilaan sokeri, siirappi ja 60g mehua. Keitä seosta n. 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. Kaada seos kulhoon liivatelehtien sekä mehun päälle ja aloita vatkaamaan massa vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Levitä vaahto öljytyllä leivinpaperille vuokaan, tasoita vaahto. Ota pastaväriä coctailtikkuun ja vedä tikulla raitoja vaahtokarkin pintaan ympäriinsä luoden piparminttumaisen kuvion. Laita päälle öljytty leivinpaperi (öljy alaspäin) sekä pieni paino, jotta vaahtokarkkimassa tasoittuu. Anna sen asettua yön yli huoneenlämmössä tai 1-2 tuntia jääkaapissa. Leikkaa asettunut vaahtokarkkilevy haluamaasi paloihin tai ota muotilla paloja. Pinnoita kevyesti tomusokerilla.

torstai 12. joulukuuta 2013

Sitruunaiset suklaatryffelit


Sitruunaiset suklaatryffelit
n.40kpl

280g tummaa suklaata hienonnettuna
2 1/4dl kuohukermaa
1rkl (20g) vaaleaa siirappia
2rkl (30g) suolatonta voita

makeuttamatonta kaakaojauhetta

Kaada hienonnettu tumma suklaa kulhoon. Sekoita kattilassa kuohukerma ja siirappi. Kuumenna kiehuvaksi ja kaada se sitten välittömästi suklaan päälle kulhoon. Anna suklaan hetken aikaa sulaa ennen kuin alat varovasti seosta sekoittamaan. Kun suklaa on kokonaan sulanut, lisää huoneenlämpöinen voi sekä sitruuna-aromi. Sekoita varovaisesti vielä kaikki sekaisin kunnes seos on kiiltävää ja tasaista. Laita kelmu kulhon päälle ja anna tasaantua huoneenlämpöiseksi.
Kun massa on huoneenlämpöistä, pane se jääkaappiin jäähtymään kunnes se on niin kiinteää, että siitä saa muotoiltua palloja. Tee massasta pieniä palloja ja pyörittele ne kaakaojauheessa. Anna tryffeleiden vielä jäähtyä yön yli ennen tarjoilua.
Suklaatryffelit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa korkeintaan kaksi (2)viikkoa.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Itsetehty vaahtokarkki


Omenaiset vaahtokarkit

170g sokeria
150g vaaleaa siirappia
60g mehua (omenamehua)

24g liivatetta
50g mehua

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Valitse haluamasi vuoka, johon vaahtokarkkimassan kaadat. Vuoraa vuoka tasaisesti leivonpaperilla ja öljyä se vielä vuokasprayllä.
Mittaa kulhoon 50g mehua sekä pehmenneet ja puristetut liivatelehdet.
Mittaa kattilaan sokeri, siirappi ja 60g mehua. Keitä seosta n. 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. Kaada seos kulhoon liivatelehtien sekä mehun päälle ja aloita vatkaamaan massa vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Levitä vaahto öljytyllä leivinpaperille vuokaan, tasoita vaahto ja laita myös päälle öljytty leivinpaperi (öljy alaspäin) sekä pieni paino, jotta vaahtokarkkimassa tasoittuu. Anna sen asettua yön yli huoneenlämmössä tai 1-2 tuntia jääkaapissa. Leikkaa asettunut vaahtokarkkilevy haluamaasi paloihin tai ota muotilla paloja. Pinnoita kevyesti tomusokerilla tai vaikka kanelisokerilla.
Vaahtokarkit säilyvät rasiassa vähintään viikon verran, jos ei kukaan niitä syö...

perjantai 5. marraskuuta 2010

Suklaakurssi ja uudet suklaamuotit

Saimme edustukseemme laadukkaat Chocolate World:n ammattilaiskäyttöön soveltuvat suklaamuotit ja -välineet. Nämä polykarbonaatista valmistetut muotit soveltuvat loistavasti myös kuluttajakäyttöön.
Otimme valikoimaamme kymmeniä erilaisia muotteja sekä myös suklaaraappoja. Tämä uusi tuotesarja tulee sekä tukku- että kuluttajamyyntiin viikolla 46.

Suklaakonvehtien valmistaminen on helppoa kun muutama niksi on hallussa. Päätimmekin päivittää henkilökuntamme suklaaosaamisen Konditoria pH7:n omistajan Toni Rantalan opissa. Toni järjesti meille elokuussa tehokkaan iltakurssin, jossa testasimme käytännössä uusia suklaamuotteja.

Käytimme konvehteihin valkoista suklaata, joka oli jo lämmitetty sopivaan lämpötilaan. Meidän tehtäväksi jäi temperoida suklaa sopivaksi, noin 27-28 asteiseksi suklaalastojen ja palettiveitsien avulla kivitasolla. Aika monta kertaa sai kesän helteillä sokerilämpömittarilla kokeilla milloin oikea lämpötila löytyi.
Temperointi on tärkeää konvehdeille koska se
  • tuo konvehdin pintaan upean kiillon
  • konvehti ei sula sormiin
  • tuo konvehtiin oikean purutuntuman
Temperointi oli hauskaa vaikka sotkuistahan se hieman on :).

Kun suklaa on oikean lämpöistä, kaadetaan se suklaamuottiin. Teimme täytettyjä konvehteja,

joten heti kun suklaa kaadetaan muottiin, tulee ylimääräiset valuttaa muotista pois. Polykarbonaatista valmistettu muotti on erittäin kestävä, joten reunoja voi huoletta "hakata" esim. palettiveitsen kahvalla. Naputtele ylimääräinen suklaa kunnolla pois, samalla myös ilmakuplat hajoavat.
Mitä ohuempi kuori täytettyyn konvehtiin tulee, sen maukkaampi konvehti on.
Koveta konvehtikuoret mielellään yön yli jääkaapissa mutta kiireessä voit laittaa konvehdit kovettumaan pakkaseen.

Konvehteihiin voi täytteen lisäksi laittaa yllätyksiä; marjarouhetta, karkkirouhetta, pähkinöitä tms. Me kokeilimme pistaasipähkinää.

Valmistimme kaksi erilaista täytettä; sitruksisen sekä konjakkisen täytteen.

Täytteet voivat olla melko juoksevia, joten pursotuksessa näppäryys on valttia! Koputtele täyttämisen jälkeen muotti kivitasoa vasten, jotta ilmakuplat jälleen hajoavat.
Kun konvehtikuori on täytetty, sivellään pinnalle suklaata (kokeile valkosuklaakonvehtiin pohjaksi tummaa suklaata!) nopeasti palettiveitsellä

ja yhtä nopsaan kaavitaan palettiveitsellä ylimääräiset pois. Siirrä konvehtilevy kovettumaan kylmään.
Kun konvehdit ovat kovettuneet, saat ne irti muotista napauttamalla muottia voimakkaasti kivitasoa vasten.

Nämä kesäiset perhoskonvehdit napsahtivat kuin itsestään muotista irti!


Toni opasti meitä myös vielä suklaasikareiden tekoon!

Ja loistavasti se onnistui vaikka hätä meinasi tulla kun kuumana kesäiltana suklaa ei meinannut millään jähmettyä.

Pyysimme vielä Tonilta vinkit onnistuneiden konvehtien valmistukseen:

  • varaa konvehtien tekoon aikaa
  • käytä puhtaita työvälineitä
  • aidoilla raaka-aineilla onnistut, käytä siis laadukasta suklaata, voita ja kermaa
  • valmista ohut kuori ja lisää runsaasti täytettä
  • asettele konvehdit kauniisti esille
  • maistaessa laita koko konvehti kerralla suuhun, anna hetken olla ja puraise tai paina konvehti kitalakeen. Jälkimaun pitäisi olla selkeä mutta ei liian pitkä

Nyt on loistava aika aloittaa konvehtien valmistaminen joululahjoiksi ja mikä onkaan herkullisempi lahja kuin itse tehdyt konvehdit!

Seuraa siis verkkokauppamme sivuja, viikolla 46 saamme nämä ihanat uutuudet tykötarpeineen myyntiin.